HISTORIA | FREDRIKINKATU 47

Osoite: Fredrikinkatu 47, Helsinki

Rakennusvuosi: 1955

Omistaja: Kansallis-toimitilat Oy

 

Rakennus on rakennettu alkujaan Paraisten Kalkkivuori Osakeyhtiön (vuodesta 1979 Partek Oy) konttoritaloksi. Yhtiön uusi Helsingin konttoritalo Fredrikinkadun ja Kalevankadun kulmatontille valmistui vuonna 1955. Liike- ja toimistorakennuksella on ollut vuosikymmenien mittaan useita käyttäjiä. Katukuvassa näkyvimpiin on kuulunut Suomalainen Säästöpankki, jonka sivukonttori toimi Fredrikinkadun puolella katukerroksessa rakennuksen valmistumisesta lähtien noin 30 vuoden ajan. Rakennus tunnetaan myös Pub Angleterre -nimisestä baarista. Oy Angleterre Ab haki anniskeluoikeuksia samassa osoitteessa sijaitsevalle uudelle ravintolalleen jo vuonna 1955. Alun perin rakennuksen kulmassa sijaitsevassa liiketilassa toimi kuitenkin ruokaravintola. Anniskeluravintolana toimiva Pub Angleterre on toiminut nykyisissä tiloissaan vuodesta 1976 lähtien. Partekin muutettua pois Angleterre otti kadunkulmalla olevan lasivitriinin mainosikkunakseen. Rakennuksen sisätiloissa on tehty useita muutoksia vuosien mittaan aina vaihtuvien vuokralaisten tarpeiden mukaan.

 

Kuusi- ja seitsemänkerroksinen toimistorakennus, jossa on kaksi kellarikerrosta. Katujulkisivuissa näkyy kaksi erilaista 1950-luvun liikerakennuksissa suosittua ratkaisua. Pitkittäisissä katujulkisivuissa on nauhaikkunat, jotka palasivat uudestaan käyttöön 1950-luvulla. Rakennuksen kulmassa Kalevankadun suuntaisen osion pääty on puolestaan kasettikuvioitu. Alin kerros on näyteikkunaa, ja se on Fredrikinkadun puolella sisäänvedetty. Näyteikkunoiden ja nauhaikkunoiden yläreunassa on profiloitua kuparipeltiä. Kalevankadun puolella julkisivun alaosa on verhottu Hyvinkään mustalla graniitilla. Pääsisäänkäynnille johtavan porttikäytävän seinien turkoosisävyinen mosaiikkipinta sekä rakennuksen kuparipeltikatto ovat alkuperäisiä. Fredrikinkadun puolella ylin eli kuudes kerros on sisäänvedetty siten, että sen kohdalla on koko rakennusosan mittainen kattoterassi. Kalevankadun puolella kattoterassi on kerrosta ylempänä ja se kiertää kaarevamuotoista seitsemättä kerrosta (ullakkokerros).

 

Sisätiloiltaan rakennus on tyypillinen, helposti muunneltava toimistorakennus. Ensimmäisessä ja Kalevankadun puolella myös toisessa kerroksessa on ravintola- ja liiketiloja. Kerrokset 3-7 ovat pääasiassa toimistokäytössä. Paikoitustilat sijaitsevat tontin takaosassa ensimmäisessä kerroksessa sekä sisäpihalla toisen kerroksen tasolla. Osittain alkuperäisessä asussaan olevan porrashuoneen lattia on tummaa mosaiikkibetonia ja kaide lakattua puuta ja mustaksi maalattua terästä.

 

Lähde: Helsingin kaupunginmuseo (hkm.finna.fi)